Suomelinnan Dianasta ja kesästä

Helteinen heinäkuu on lipunut ohitse melko laiskassa pläkässä, lueskellen, kirjoittaen ja akvarellimaalausta tapaillen. Kesäkuun tekstiksi suunnitellusta kirjoituksesta tulikin yhteinen kesäkuulle ja heinäkuulle.

Perjantaina 13.6. olin seuraamassa, kun Helsingin kaupunginjohtajan vaimo Jaana Pajunen vihki Kauppatorin rannassa tykkisluupin, joka on rakennettu Suomenlinnan telakalla Fredrik Henrik af Chapmanin (s. 1721–k. 1808) 1700-luvun Ruotsin vallan aikaisten piirustusten mukaan. Tykkisluuppi sai nimekseen Diana (lat. taivaallinen, jumalallinen). Antiikin roomalaisille Diana oli mm. metsästyksen, kuun ja synnyttämisen jumalatar. Nimi sopii hyvin alustyypille, joka kehitettiin härnäämään ja jahtaamaan suurempia sotalaivoja saaristomeren luotojen ja karikkojen lomassa. Augustin Ehrensvärdin (s. 1710–k. 1772) aloitteesta saaristolaivaston käyttöön suunnitellulla alustyypillä on pituutta 21 metriä ja painoa 20 tonnia. Aluksen rungon suunnittelusta ja rakennuksesta vastasi laivanrakennusmestari Mikael Holmström, jonka johdolla rakennusurakkaan osallistui kymmeniä nuoria harjoittelijoita. Tykkisluupin on tarkoitus aloittaa turistipurjehdukset toukokuussa 2015, mitä tarkoitusta varten se on varustettu myös modernilla käymälällä ja moottorilla. Vaikka Suomalaisen telakkateollisuuden vastatuuli kansainvälisillä laivanrakennusmarkkinoilla on huolestuttavaa, on ilahduttavaa nähdä pilkahdus puuveneperinnön elvyttämisestä. Turismin näkökulmasta on myös toivottavasti hyvä, että Helsingin Ruotsin ja Venäjän vallan aikaista historiallista perintöä tuodaan näyttävästi esiin. Dianan kotisatama on Suomenlinnassa.

Tutkimuskirjallisuuden ohella kesälukemisena on mennyt Alistair Moffatin The Faded Map, Lost Kingdoms of Scotland (Birlinn, 2011). Teoksessa kirjoittaja tarkastelee arkeologisen, kielitieteellisen ja hieman myös historiallisen aineiston valossa Skotlannissa ennen vuotta 1066 vallinneita hallinnollisia ja kulttuurisia olosuhteita. Hän lähtee liikkeelle arkeologisesta aineistosta ja kreikkalaisten tutkimusmatkailijoiden ja maantieteilijöiden, kuten kauppias ja tutkimusmatkailija Pytheaan (n. 380–310 eKr.) matkakuvauksista, vanhoista maailmankartoista ja arkeologisesta aineistosta, liikkuen kronologisesti eteenpäin ja tukeutuen yhä enemmän kirjalliseen aineistoon. Skotlannin kadonneista valtakunnista kerrotaan kirjan lähdeaineistossa lähes poikkeuksetta ulkopuolisen tarkkailijan äänellä. Päällikkö- ja kuningaskunnat, jotka olisivat voineet olla, tai hävisivät alueella ennen sydänkeskiaikaa, ovat jättäneet jälkiä, joita on etsittävä maastosta, säilyvästä kulttuurista, kielestä ja vieraan tarkkailijan kuvauksista herkällä silmällä. Teksti lähtee välillä hieman arvuuttelevaksi, mutta Moffat muistaa myös tuoda tämän esiin. Skotlannin muinaisvaltakuntien historia on mahdollisuuksien ja todennäköisimpien oletusten historiaa. Toisaalta, mikäpä postmodernin historiantutkimuksen maailmassa ei – ainakin jollain tapaa – olisi.

Ehkä toivoin, että olisin saanut kirjasta enemmän irti omaan työkalupakkiini, sillä Baltian alueen esikristillisiä heimoja ja valtakuntia tarkasteltaessa lähteiden ongelmakenttä on hieman samanlainen, kuin Moffatin teoksessa. Kummassakin käydään keskustelua vallasta ja valtapiireistä sekä käsitellään aluetta, jolla aineistoa aikakaudelta on säilynyt varsin rajallisesti. Maantiede näyttäytyy molemmissa keskeisessä roolissa. Näitä työkaluja en harmikseni huomaa vielä löytäneeni The Faded Mapista. Muutamia kiinnostavia vesistöihin liittyviä anekdootteja kuitenkin onnistuin löytämään ja kuvittelisin niiden olevan myös oman työni kannalta merkityksellisiä. Skotlannin historiasta oli myös kiinnostavaa lukea The Kingdom of The Islesin jälkeen hiukan lisää ja asettaa aiemmin luettua taas aavistuksen erilaiseen kontekstiin.

Kesän erityisenä kohokohtana on ollut Helsingin taiteilijaseuran Suomenlinnassa, Taidekoulu Maan tiloissa järjestämä kaikentasoisille suunnattu akvarellimaalauskurssi teemalla ”maalaa meri”. Kurssi on ollut tasapainottavaa vaihtelua kirjoittamiseen ja tutkimiseen. Merta katsellessa mieli lepää ylimääräisistä ajatuksista ja jokin aivan eri osa ihmisessä työskentelee pyrkien siirtämään jotakin nähdystä ja koetusta paperille. Samaan hengenvetoon sanottakoon, että akvarelli on todella hankala laji ja lähtötason ollessa riittävän matalalla koko ajan oppii jotakin uutta, varsinkin virheiden kautta. Suomenlinna, hyvä seura ja kiinnostava aihe ovat jaksaneet ylläpitää mielenkiintoa ja saattaapa olla, että yritän kehittää ja ylläpitää harrastusta jatkossakin. Siinä missä tutkimusta tehdessä, on tiukasti naimisissa lähdeaineiston ja aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa, maalatessa voi päästellä aivan vapaasti menemään sen kummemmin väylämerkeistä tai reimareista välittämättä. Seuraavaksi pyörähtää kuitenkin käyntiin syyslukukausi ja tarkoituksena on saada tehtyä tutkimusta ja kirjoitettua mahdollisimman paljon, siten, että seminaarissakin olisi syksyn tai talven mittaan jotakin konkreettista esitettävää.

Tällä kertaa haluan linkittää videoluennon, jossa tohtori Ian Friel kertoo Gresham Collegessa Englannin Edvard I. sotakaleereista. Videon löysin levityksessä medievalists.net -sivustolta.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s