Lyhyt katsaus merihistorian harrastukseen Suomessa ja lähivesillä

Hyvät aikeet käyvät lankeemuksen edellä.

Vaikka tarkoitukseni on käsitellä erityisesti keskiajan merihistoriaan liittyviä aiheita, luon aluksi hieman yleisluontoisemman ajankohtaiskatsauksen merihistoriaan Suomessa ja Itämeren alueella.

Tuntuu luontevalta aloittaa tarkastelu Helsingistä. Sanotaan sitä vaikka kotikenttäeduksi. Suomen merimuseo siirtyi täältä Hylkysaaresta Kotkan upouuteen merikeskus Vellamoon vuonna 2007. Vaikka helsinkiläisenä koenkin merimuseon muuton henkilökohtaisena tappiona, merimuseo arkistoineen sai Kotkassa ansaitsemansa modernit tilat ja epäilemättä voitti vaihtaessaan paikkakuntaa. Helsinkiin jäi kuitenkin yhä suomalaisella mittapuulla merkittävää merihistoriallista ja merelliseen kulttuuriin liittyvää toimintaa – ei suinkaan vähäisimpänä Helsingin yliopistossa vuodesta 1993 alkaen valittavissa ollut merihistorian opintokokonaisuus. Opetuksen ja tutkimustyön lisäksi Helsingissä on harjoitettu kokeilevaa arkeologiaa ja vaalittu perinteistä puulaivojen rakennustaitoa. Esimerkkejä tästä ovat Suomenlinnan telakalla parhaillaan rakenteilla oleva 1700-luvun tykkisluuppi ja Viikinkiajan laiva ry:n raakapurjealus ”Sotka”, joka on purjehtinut aktiivisesti vuodesta 1999 asti. Tämän lisäksi esimerkiksi Helsingin halkolaiturin kyljestä löytyy yleensä kesäisin valikoima vanhoja kuunareita uudemmalta ajalta. Tämän kesän merellinen kulttuurikohokohta oli varmasti monen asiaan vihkiytyneen helsinkiläisen mielestä The Tall Ships Race 2013 vierailu kaupungissa. Merihistoriallisesta näkökulmasta kiinnostavimpia olivat omasta mielestäni 1700-luvulla nimikkokaupunkinsa edustalle uponneen Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian Götheborg -purjelaivan ja samaisella vuosisadalla Venäjän Itämeren laivaston, kunnostustöidensä yhteydessä rikkoutuneen, Shtandart -fregatin näköiskopiot. Edellä mainituista ainoastaan ”Sotka” mahtuu aikaraamiin, johon tämän blogin on jatkossa tarkoitus keskittyä.

Kansallisella tasolla maassamme toimii useita merihistorian ja sen rinnakkais- ja osatieteiden yhdistyksiä kuten Suomen Laivahistoriallinen yhdistys, Suomen Meriarkeologinen seura ja Suomen Merihistoriallinen yhdistys, jotka ylläpitävät merihistoria.fi –sivustoa. Yhdistyksiä on hankala lähteä erittelemään ”oppialoittain” sillä arkeologiset jäänteet keskustelevat historiallisten dokumenttien kanssa ja toisinpäin. Kokonaiskuvaa on mahdotonta yrittää hahmottaa ilman toista. Kansallisten yhdistysten lisäksi Suomessa toimii useita aktiivisia paikallistason yhdistyksiä, jotka kertovat aktiivisesta harrastajakentästä. Helsingin yliopiston merihistorian oppiaineen ohella merihistorian alaan lukeutuvaa opetusta ja tutkimusta tehdään myös muissa maamme yliopistoissa eri oppiaineiden siipien suojissa. Tälläkin hetkellä eri yliopistoissa on epäilemättä tekeillä lisensiaatintöitä ja väitöskirjoja, jotka kuuluvat keskiajan merihistorian alaan ainakin sen laajassa merkityksessä.

Museovirasto on ymmärrettävästi keskeisimpiä toimijoita merellisen kulttuuriperintömme selvittämisessä ja säilyttämisessä. Itämeri tarjoaa ainutlaatuiset säilymisolosuhteet vanhoille hylyille. Tämä antaa tutkijoille kiitollisen työympäristön, kuten Nauvon keskiaikainen hylky, St. Mikael, Vrouw Maria ja Gråharunan hylky todistavat. Laajemmassa Itämeren piirissä ja Tanskan ja Norjan rannikoilla laivalöydöt ovat vieläkin lukuisampia ja eri aikakausien aluksia on löydetty varsin hyväkuntoisina viikinkilaivoista Bremenin koggiin.

Nämä toimijat julkaisevat Suomessa vuosittain jonkin verran merihistoriallisia teoksia tieteellisistä tutkimuksista kansantajuisempiin yleisesityksiin. Yksi tämän blogin tarkoituksista on myös nostaa esiin kotimaista ja ulkomaista aihepiiriin lukeutuvaa kirjallisuutta.

Itämeren piirissä keskiajan merihistorian kirjo on ollut aihepiiristä kiinnostuneen onneksi varsin värikäs. Näillä vesillä on seilannut slaavilaisia merirosvoja, skandinaavisia viikinkejä, saksalaisia hansakauppiaita, vitaaliveljiä ja kaikenlaisia kauppiaita ja matkamiehiä. Vesistöt ovat yhtäältä erottaneet ja toisaalta yhdistäneet kaukaisiakin alueita ja kulttuureja. Kauppa, ryöstöretket, sodankäynti ja silkka uteliaisuus ovat saaneet keskiajan merenkävijät nostamaan purjeensa ja suuntaamaan laivansa keulan kohti kaukaisia rantoja. Linnoitukset ja asutuskeskukset on rakennettu vesistöjen varteen tai niiden ympäröimiksi. Alueen vanhimpiin tunnettuihin karttoihin ja reittioppaisiin lukeutuvat Olaus Magnuksen (s. 1490–k. 1557) Carta Marina, jonka kaistale koristaa tätäkin sivustoa sekä Tanskan kuningas Valdemar Sejrin (s. 1170–k. 1241) maakirjaan sisältynyt purjehdusopas, jossa neuvotaan merenkävijälle reitti Tanskasta Hankoniemen kautta Viroon.

Hylkylöytöjen ja satamarakenteiden muodostaman aineellisen kulttuuriperinnön lisäksi keskiajan merihistoria avautuu uteliaalle tarkastelijalle kirjallisten dokumenttien, kuten kirjeiden ja kronikoiden sekä visuaalisten kuvausten kuten sinettien ja kirkkomaalausten kautta. Palaan näihin aiheisiin jatkossa tarkemmin.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s